Lentokentillä on EU:ssa huolehdittava, että uusiutuvia lentopolttoaineita riittää lentoliikenteeseen. Määräykset tiukentuivat ...
Rauman Seaside Industry Park onnistui siinä, mitä varten se aikanaan syntyi: yhdistämään meriteollisuusalan toimijat samalle ...
Kolminkertaiselle maailmanmestarille Ayrton Sennalle kaudeksi 1994 valmistettu ajohaalari on saamassa tällä hetkellä uuden ...
Nammo Lapua avaa Jyväskylään Suomen toisen tykistökranaattien valmistukseen liittyvän tehtaan. Tähän mennessä Suomen ainoa ...
Kävimme läpi Eläketurvakeskuksen toimitusjohtajan Mikko Kauton kanssa eläkejärjestelmän nykytilannetta, uudistuksen ...
Naughty BRGR Oy :n toimitusjohtaja, julkkiskokki Akseli Herlevi on tänään keskiviikkona jättänyt yrityksen ...
Tekniikka&Talous selvitti 20 Suomen suurimman metsäyhtiön talousluvut. Muutos edellisvuoteen on hurja. Vain kaksi 20 yhtiöstä ...
Teleoperaattoreiden mukaan 3g-verkkojen purkaminen ei ole aiheuttanut merkittäviä ongelmia. Operaattorit ovat vahvistaneet 4g ...
Huhtamäki on nimittänyt Ralf K. Wunderlichin (58) toimitusjohtajaksi 15. tammikuuta 2025 alkaen, jolloin yhtiön nykyinen ...
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom tiedottaa saaneensa päätökseen säiliöalus Eagle S:n satamavaltiotarkastuksen. Alus on ...
Asiakkailta, ja sitä myötä myös yhtiöltä itseltään, loppuivat rahat, sanoo konkurssiin haetun RTV:n markkinointijohtaja ja ...
Lukioväylä mahdollistaa suoran reitin diplomi-insinöörin tutkintokoulutukseen avoimen yliopiston opintojen perusteella.